maanantai 19. tammikuuta 2015

On aika kouluttautua sähköiseen opiskeluun ja tutustua sähköisiin ylioppilaskokeisiin

Sähköiset yo-kokeet alkavat olla jo nurkan takana. Ensimmäiset kokeet pidetään syksyllä 2016.

Sähköisten kokeiden myötä lukiokoulutus kokee isoja muutoksia. Opiskelijat tuovat omat laitteensa opintojen alussa, ja opettajien pitää pystyä vastaamaan haasteeseen niin, että laitteita käytetään jokaisella tunnilla.

Lukion opettajan on saatava koulutusta niin perustyövälineisiin, kuin pilvipalvelujen, oppimisympäristöjen, sähköisten koetyövälineidenkin hallintaan, jotta sähköisiin kokeisiin osallistuvat saavat kokemusta sähköisestä opiskelusta, kokeista ja arvioinnista.

Lukion on hyvä luoda selkeä täydennyskoulutusstrategia siitä, millä aikataululla ja millä sisällöillä muutos voidaan saada aikaiseksi. Strategiaan pitää sisältyä sähköisen oppimisen ja sähköisen ylioppilaskokeen sisällöt. Lukion hektisestä aikataulusta on myös löydettävä tyhjä kalenterikohta tätä varten.





torstai 15. tammikuuta 2015

Tabmedia tarjoaa monenlaista tieto- ja viestintätekniikan ja mediakasvatuksen täydennyskoulutusta opettajille ja koulun johdolle.

iPad-koulutukset
iPAd-koulutusten sisältöjä voivat olla
* iPadien hankkiminen ja käyttöönotto sekä lisälaitteet
* iPadien hyödyntäminen oppimisessa
* tablet-pedagogiikan mahdollisuudet ja haasteet
* opetukseen soveltuvia appeja; oppiaine-, työväline-, ja yhteistoiminnalliset app:it.
* iPad mediakasvastuksen välineenä
* iPad koulussa ja oppitunnilla ( perusopetus, lukio )
Näsitä teemoista voidaan räätälöidä koululle sopiva kokonaisuus koulutuspäivää varten.
Timo Kainulainen on sertifioitu Apple Professional Development -kouluttaja.

Digabi-koulutukset
Lukion sähköistymisen myötä lukiolla on tarve saada täydennyskoulutusta. Keskeisiä teemoja ovat mm. sähköinen oppiminen, työvälineet, pilvipalvelut, sähköiset kokeet, arviointi. Koulutuksen sisältönä voi olla sähköinen ylioppilaskoe ja sen käytännön järjestelyt (sähkö, verkot, vastuut, ohjelmistot jne.)
Timo Kainulainen on Digabi-kouluttaja.

Ota yhteyttä:
Timo Kainulainen
Tabmedia
0505939456
timo(ät)padikoulu.fi